keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Stephen King - Liseyn tarina (Babyluv)

 
"Jokaisella rakkaudella on hintansa"


Täytyy myöntää että tämä oli vasta Kingin kirjoista kolmas jonka olen nyt lukenut. Kirjoista tehtyjä elokuvia tosin olen nähnyt useampia. Kingillä on loppujenlopuksi hyvin laaja skaala kirjoja, vaikkakin monin silmissä King on leimaantunut hyvin outoihin kauhukirjoihin. Outo tämäkin kirja oli, ja kauhua jonkin verran, jännitystä todella paljon! Kirjoittelen nyt alkuun kirjan takakannen tekstin.

"Liseyn tarina on rakkauskertomus, joka alkaa kun toinen päähenkilöistä on jo kuollut ja kuopaattu.

Lisey  ja kauhukirjailija Scott Landon ehtivät olla naimisissa 25 vuotta. Julkisuudessa Lisey oli miltei näkymätön hahmo, mutta kulissien takana hän oli mielenterveytensä kanssa kamppailevan  miehensä tärkein tukija. Landonien suhde  oli hyvin läheinen mutta myös vaikea, välillä jopa pelottava. Scott oli lapsuutensa kokemusten kiduttama mies. 

Jo ennnen avioitumistaan Lisey sai selville, että Scott kävi paikassa nimeltä Lumokuu. Päivisin Lumokuu tarjosi lepoa ja lohtua mielelle, mutta öisin se muuttui kauhujen maailmaksi. Lumokuusta tuli osa heidän suhdettaan, paikka, josta he löysivät sanoja tunteilleen ja kokemuksilleen. 

Nyt Scottin kuolemasta on kulunut kaksi vuotta. Lisey  alkaa vidoin tutkia miehensä papereita ja saa peräänsä julkaisemattomista kirjoituksista kiinnostuneet tutkijat sekä psykopaattisen fanin. Selvitäkseen hengissä Liseyn on käytävä vielä kerran Lumokuussa ja kohdattava niin miehensä kuin omatkin demoninsa. 

Liseyn tarina keertoo rakkauden salaisesta kielestä, luovuuden lähteistä, hulluuden houkutuksista ja rinnakkaisista todellisuuksista. Monien kriitikoiden ja lukijoiden mielestä King on elämänsä vedossa."

Takakannen tekstin luettua ei  loppujen lopuksi tiedä kirjasta paljoa, mutta kirjan luettua huomaa sen kertovan paljonkin. Jokatapauksessa tämän takakannen tekstin luettua ei vielä varmasti ole oikeaa käsitystä siitä mitä on luvassa. Kirjan upeita kansia on ehkä turha lähteä tulkitsemaan ennen kirjan lukemista, mutta kirjaa lukiessa huomaa kansien kertovan kirjan tarinaa...

Kiinnostuitko? Lue kirja! :)

Olihan tuo kirja rakkauskirjakin, tarina kahden ihmisen välisestä rakaudesta ja  siitä mikä suhteessa ei näy ulospäin, tarina siitä miten selviää puolison menettämisestä. Kirjoitettu hyvin kahden ihmisen välisestä keskinäisestä suhteesta jonka vain he ymmärtävät täysin. Ja niinhän se elämässäkin on, ei omaa parisuhdetta kukaan muu näe sellaisena kuin pariskunta itse, suhteessa on asioita jotka eivät näy muille ja joita muut eivät välttämättä ymmärrä koska eivät  koe ja näe sitä samaa kokonaisuutta. Mutta takaisin kirjaan... Ennenkaikkea pidin kirjaa jännitys- ja fantasiakirjana, jossa  tunnelma tiivistyy kokoajan loppua kohden. Tarina jatkuu  aina viimeiselle sivulle asti intensiivisenä ja mukaansa tempaavana. Alussa kirja ei välttämättä vie niin paljoa mukanaan mitä se alkaa tehdä jossain kirjan puolivälin tietämillä, mutta näin itselleni käy usein. Kirja vaatii fantasiasta ja mielikuvituksen tuotokista pitämisestä. Lumokuun ymmärtäminen vaatii mielikuvitusta, vaikka se onkin kirjassa hyvin kuvailtu. Todellisuudenmukaisuutta ei kirjalta kannata odottaa. Stephen Kingiltä pystyy odottamaan kyllä juuri Lumokuun kaltaisen paikan kuvailemista. Jos osaa heittäytyä "ei niin todenmukaiseen tarinaan" niin kirja vie mennessään. Kuitenkaaan kaikki kirjassa ei ole mahdotonta ja kirjan jännitys on käsintunnusteltavaa...

Oli mukava saada pitkästä aika luettua kirja! Mikähän seuraavaksi tarttuu hyllystä käteen, sitä ei tiedä. Kirjahyllyni on jokatapauksessa täynnä lukemattomia kirjoja, joita kertyi opiskelujeni aikana ja joita on myös lapsuudenkodin kirjahyllyistä ikäänkuin "ennakkoperintönä" saatu ja isälläni oli todella paljon kirjoja..... Kesken on vielä tällä hetkellä mieheni kanssa yhdessä lukema Vettä elefanteilla, mutta sekin saadaan varmasti pian päätökseen. Niin ja kesken on vielä Leijonaemojen tarinatkin, kyseisestä kirjasta olen lukenut vasta kaksi tarinaa ja niitä taitaa  yhteensä olla ainakin 5 tarinaa, tosin niitä ei ehkä ihan putkeen pysty lukemaankaan, mutta ehkäpä jonain päivänä kirjoitan näistäkin kirjoista.... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti