lauantai 13. lokakuuta 2012

Epäonnistumisen päivä

Jos ei yritä ei voi epäonnistua, mutta ei onnistuakaan!

Tänään on virallinen epäonnistumisen päivä! Yleisesti Suomalainen yhteiskunta ei ole hyväksynyt epäonnistumisia ja tämä onkin aiheuttanut sitä että epäonnistumisen pelko estää monia yrittämästä jotain uutta ja haastamasta itseään sekä laittamasta itseään likoon uusissa asioissa. Varmoja valintoja tekemällä ihminen kuitenkin usein menettää mahdollisuuden kokea uusia asioita, kehittyä ja toteuttaa unelmansa sekä onnistua. Epäonnistumista ei tarvitse pelätä, koska siitäkin voi oppia uutta ja se on kasvattava kokemus. 

Itsensä haastaminen ja omien haaveiden tavoittelu johtaa auttamatta aika ajoin epäonnistumiseen. Ilmapiiri, jossa ihmisiä kannustetaan haastamaan itsensä, yrittämään uusia asioita ja ratkaisemaan eteen tulevia haasteita avaa ovet lukemattomiin mahdollisuuksiin ja kokemuksiin. Rohkeuden ja riskinoton ilmapiiri houkuttelee esiin ihmisen todellisen potentiaalin. Sen ansiosta kuka tahansa saa oppia inhimillisistä virheistään itseään soimaamatta ja lopulta saavuttaa unelmansa.

Haasta siis itseäsi ja kannusta muita. Älä lannista itseäsi, äläkä muita. Toisia tukemalla saa itselleenkin hyvää mieltä ja itseään haastamalla kokee uusia kokemuksia, saavuttaa uusia mahdollisuuksia ja kehittää itseään.

Partiolaisten Kunnallisvaalipaneeli lasten ja nuorten asioista. Satsataan lapsiin ja nuoriin, niin satsataan tulevaisuuteen!

Itse olen pistänyt itseni tänä syksynä kunnolla likoon kun olen lähtenyt Kunnallisvaaliehdokkaaksi. Olen kokenut lukuisia jännittämisen momentteja vaaleihin liittyen. Olen kuitenkin uskaltautunut kampanjoimaan, kirjoittamaan poliittisia blogitekstejä sekä mielipidekirjoituksia lehtiin. Olen uskaltanut lähestyä ventovieraita kampanjoidessani, tarttua omana itsenäni mikkiin Porin keskustassa ja tänään olen uskaltanut ensikertaa osallitua Vaalipaneeliin! Kahden viikon päästä vaalikampanja saa päätöksen ja on tulosten aika, voin kuitenkin jo sanoa oppineeni paljon uutta ja kasvaneeni jälleen ihmisenä. Uusien kokemusten myötä on myös syntynuyt uusia tuttavuuksia. Kaikenkaikkiaan tämä kokemus on siis minua jo nyt paljon rikastuttanut. Positiivisella energialla ja päättäväisyyden tarmolla jatketaan! 

outivehmaskangas.fi/ 

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kukkuu!

En ole unohtanut ja hylännyt tätä blogia vaikka hiljaiseloa on nyt syksyn ajan täällä suunnalla ollutkin. Syksy onkin ollut hyvin kiireistä. Olen ehdokkaana kunnallisvaaleissa kotikaupungissani Porissa ja vaalityö on vienyt aikaani melko paljon. Sivusto jota nyt olen päivitellyt ahkerammin, onkin uusi nettisivustoni outivehmaskangas.fi/

3 viikon kuluttua vaalit onkin sitten jo käytynä ja aikaa tulee taas tämänkin blogin teksteille enemmän. Politisointi keskittyy sitten tuonne  nettisivuille eikä sekään vaaleihin lopu. Nyt kun on vauhtiin päästy, ei tätä elohiirtä pysäytä mikään :)

Syksy on tosiaan saapunut ja ruska piristää ainakin minun syksyäni. Syksyinen vaahtera on edellenkin todella kaunis! Katsotaan löytyykö vaahtera vielä joskus omaltakin tontilta. Keväällähän mieheni kanssa saatiin omakotitalotontti Porin Tuulikylästä ja nyt vihdoin alkaa kunnolla tapahtua. Tällä viikolla on kaivinkone ollut tontilla ja ehkäpä jo ensi viikolla paalutetaan! Tätä projektia varten aukeaa sitten ihan oma bloginsa jossain vaiheessa :)

Oman pihan syksyn väriloisto!
Maksaruohoa ja hortensiaa



Näin syksyn tullen on hyvä taas muistuttaa ihmisiä Poitiivisesta ajattelusta! Ei lannistuta syksyn sateisiin vaan nähdään myös syksyn kauneus. Ei surkutella asioita jotka ovat huonosti, vaan muistetaan asioita jotka ovat meillä hyvin! Surkuttelun sijaan keskitytään parantamaan asioita positiivisella energialla ja joskus on myös hyväksyttäväkin asiat sellaisina kuin ne ovat!

Näytä parhaat puolesi!

Toisissa näkemäsi hyvyys löytyy myös sinusta.
Toisissa näkemäsi viat on sinunkin puutteitasi.
Kaiken kaikkiaan sinä jo tunnet sen minkä voit havaita. 
Kaikki se mitä näet muissa, on mahdollista myös sinulle.
Ympärilläsi näkemäsi kauneus on sinun kauneuttasi.
Maailmaa muuttaksesi sinun täytyy muuttaa itsesi.
Mistä kannat huolta, se on sinun vastuualuettasi.
Mitä muissa näet, se paljastaa sinut itsellesi.
Huomaa muiden vahvuudet, niin olet parhaimmillasi.
Ole muille antelias, niin annat itsellesi.
Helli luovuutta, niin sinusta tulee luova.
Koeta ymmärtää, niin sinuakin ymmärretään.
Kuuntele, niin itse tulet kuulluksi.
Opeta, niin itse opit.
Näytä peilille parhaat puolesi,
niin olet tyytyväinen vastaasi katsoviin kasvoihin.



Kokkailubloginikin kokenut pienen herätyksen! Kaikenlaista ihanaa on kyllä leivottu ja kokkailtu, mutteivat valitettavasti ole päätyneet tuonne kokkailublogiin.... Viime viikonloppuna tuli tehtyä niin ihanaa suklaakakkua että se on kuitenkin jaettava blogiin! Suosittelen!