maanantai 31. joulukuuta 2012

Katsaus menneeseen


Vuosi on vaihtumassa ja ajattelin tehdä pienen katsauksen kuluneeseen vuoteen 2012 ennenkuin suuntaan tulevaan. Olihan se katsottava tekstejäkin taaksepäin, mitä kirjoitin tämän vuoden ensimmäisessä blogikirjoituksessa ja sieltä löytyi lupaukset ja tavoitteet jotka muistinkin, mutta miten ne mahtoivat toteutua.... :)  

Heti ensimmäiseksi tunnustan että vakaa aikomukseni opetella kutomaan ei toteutunut, en myöskään opetellut virkkaamaan. Minulla oli ajatus kutoa villasukat, mutta villa-allergikolle tuo on vähän nurinkurinen ajatus näin tarkemmin ajatellen. No kudottua tuli yksillä syntymäpäivillä kiertäneeseen kaulahuiviin yksi kierros :D

Paino saatiin itselle mieluisiin lukemiin ja ollut muutenkin oikein hyvä treenivuosi. Yhden uuden harrastuksen aloitin, aloin käymään crossfit circuit tunneilla ja tätä kautta sain myös uusia tuttavia ja ystäviäkin Luultavsti olisi tullut kyseisiin ihmisiin muutenkin jossain vaiheessa tutustuttua salitreenienkin kautta :)


Muutenkin tämän vuoden uudet haasteet ovat tuoneet elämään uusia tuttavuuksia sen lisäksi että myös paljon uuttaa tekemistä. Tämä vuosi on ollut oikea vaalien vuosi ja itsekin olin ehdolla yhteensä kolmissa vaaleissa. Ammattiliitto JHL:n edustajistovaalit toivat hyvän vaalituloksen vaikkei edustajistoon asti vienytkään, mutta valoi voimaa ja uskoa tuleviin koitoksiin. Samoihin aikoihin keväällä käytiin myös SDP:n puoluekokousedustajavaalit, joissa niissäkin tuli ihan hyvin ääniä. Syksyllä olikin sitten se isoin koitos, kunnallisvaalit. Nämä vaalit veivätkin paljon aikaani, panostin tosissani kampanjointiin ja ensikertalaisena keräsinkin upean äänipotin, 123 ääntä. Tällä ei vielä valtuustoon ylletty, mutta tämän myötä aukesi paikka Porin Vapaa-aikalautakuntaan vuosille 2013-2016. Erityiskiitos kuuluu tästä menestyksestä kaikille tukijoilleni ja äänestäjilleni! Lisäksi minut valittiin mm. Porin työväenyhdistyksen johtokunnan varsinaiseksi jäseneksi sekä Porin sos.dem. kunnallisjärjestön edustajaksi.


Teimme mieheni kanssa kaksi aivan ihanaa ulkomaanmatkaa. Keväällä otimme varaslähdön kesään viikon lomalla Teneriffalla ja kesällä kun hellettä ei Suomessa riittänyt tarpeeksi niin kävimme pidennetyn viikonlopun reissun helteisessä Budapestissa. Aivan mielettömän upeita reissuja!  

Varaslähtö kesään....
Budapestin helteissä
Tänä vuonna on alkanut myös vihdoin projekti joka jatkuu ensivuonna, nimittäin talon rakennus! Keväällä saimme tontin Tuulikylästä ja syksyllä saimme rakennusluvan. tontille nousee Lammi-kivitalo ja toivon mukaan joskus ensi syksynä pääsemme uuteen kotiin muuttamaan

Vaihe vaiheelta talo rakentuu ja koti syntyy....

Paljon muutakin on vuoteen mahtunut, monet keikatkin nähty, joista suurin juttu oli The Prodigyn keikka keväällä. Vasemman jalkani liljatatuoinnit saivat myös jatkoa ja vasenta jalkaani koristaakin nykyään melko isohko tatuointi.

Olen oppinut paljon uutta, saanut elämääni uusia ihmisiä, ystäviäkin! Olen myös saanut uusia haasteita tulevaisuuteen, joihin innolla lähden mukaan! Monenmoisia tapahtumia, hetkiä ja retkiä on vuoteen mahtunut....

Hieman tuli raotettua ensi vuottakin, mutta palataan siihen tarkemmin ensi vuonna! :)

Kun tämä vuosi aikanaan päättyy,
sanottakoon että olen ollut ystävä,
olen elänyt ja rakastanut 
ja tehnyt työtä
ja tehnyt siitä onnellisen vuoden.
-Edgar A. Guest-

Hyvää Uutta Vuotta 2013!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti