lauantai 19. tammikuuta 2013

Terveydeksi!

Kop, kop, kop.... (koputtaa puuta)

 Uskaltaako edes kirjoittaa flunssakaudesta ja todeta että on tämän talven pärjännyt tähän mennessä pienellä... Tuossa jouluna tuli itsekin sairastettua vähän pahempi, mutta lyhyt flunssa, välillä nenä vuotaa ja kurkkukin menee karhean oloiseksi mutta kunnolla tauti ei välttämättä silti iske. Omaa kroppaa on tärkeä osata kuunnella, mutta joskus sen mukaan toimiminen on mukamas turhan vaikeaa ja vaikka järki sanoisi että nyt huilataan niin ei, ja sitten mennäänkin jo ojasta allikkoon. No itse olen oppinut kyllä jo tottelemaan kroppaani paremmin ja vain hyvin harvoin (en väitä ettei koskaan) käy edellä mainitulla tavalla... Pieni nuha ei välttämättä vielä estä lähtemästä salille, mutta onkin tärkeää oppia se oma kroppa, jotta tietäisi että nyt on vajaakuntoinen. Joskus käy niinkin, että kun on vaikka sinne salille lähtenyt niin saattaa siellä rehkiessä huomata, että voimat ei riitä, tulee "erilainen" hiki ja miten kenelläkin sitten kroppa reagoi liikuntaan vajaakuntoisena. Moni ajattelee, että kun nyt kuitenkin on salille lähdetty, niin vedetään nyt sitten treeni loppuun ja huilataan sitten, ja taas on menty ojasta allikkoon eikä välttämättä auta enää treenin jälkeen lepo vaan pöpö on saanut sen viimeisen sysäyksen iskeäkseen kunnolla.

Flunssaa vastaan voi taistella monilla tavoilla ja ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa. Jos alat napsia lisävitamiineja ym. vasta kun nenä jo vuotaa ja kurkussa tuntuu kaktus, on vaikeampi taistella flunssaa vastaan kuin se että olisit jo varautunut flunssakauteen etukäteen. Pitämällä huolta omasta vastustuskyvystä, kuuntelemalla omaa kroppaa sekä toimimalla sen mukaisesti, ennaltaehkäisemällä ravinnolla ja tehostamalla taistelua flunssan oireiden iskiessä saa hyvät aseet pöpöjä vastaan.

Terveet elämäntavat ja hyvä ruokavalio on terveyden pohja ja pitävät vastustuskyvystäkin hyvin huolta. Puhutaan paljon superfoodeista ja itse syön monia ihan suomalaisia superfoodeja, kuten esim. mustikka on jatkuvasti ruokavaliossa ja tyrni silloin tällöin. Kuidut taas pitävät vatsasta hyvää huolta!

Itse syön ympärivuoden monivitamiinilisää, maitohappobakteereja ja green tea lisää. Syksyllä lisään vahvan d-vitamiinilisän arsenaaliin. Mikäli flunssaoireita alkaa tulla niin c-vitamiinia lisätään sekä joskus myös echinaforce tippoja ja mikäli ei treenaamaan pääse jolloin jää treenijuomatkin välistä niin otan glutamiinia (treenatessa saan glutamiinia palautusjuomasta hyvin). Flunssan iskiessä on hyvä muistaa, että vaikka tekisi mieli helliä kroppaa ja mieltä herkuilla niin pöpötkin tykkäävät sokereista, joten rajansa herkuttelulla sairaanakin :) Omiin flunssalääkintöihin kuuluu myös joskus rommi :P Myös varsinaisiin lääkkeisiin joskus turvaudutaan, joulun aikaan olin juuri ab-kuurilla :/ ja Finnrexiniä löytyy aina kaapista.

 



Aamupalasta sanotaan, että se on päivän tärkein ateria, mutta toki joka ateriaan on hyvä panostaa :) Itsellä joka aamuiseen aamupuuroon tulee kaurahiutaleiden lisäksi vehnäleseitä ja pellavansiemenrouhetta. Syksystä olen syönyt 24h Valo:n pellavansiemenrouhetta. Kyseiseltä valmistajalta saa pellavansiemenrouhetta, johon on lisätty jotain marjaa, itse olen maistellut tyrnilisällä ja mustikkalisällä, kummatkin ovat hyviä! Tästä aamupalapuurosta saa varmasti hyvän kuituannoksen ja vatsa kiittää sekä päivä saa energisen alun! :)




Lähes vakiovälipaloikisi on muodostunut mustikkasmoothie ja protein pudding. Nämä ovat myös jotain makeaa kaipaaville hyviä ja terveellisiä välipaloja, jotka auttavat makeanhimoonkin :) Smoothie ohjeita löytyy paljon ja tässä omani:

1 prk ehrmanin rahkajugurttia
100 g mustikkaa
150 g sokeroimatonta vadelmamehukeittoa
1 rkl mustikka-pellavansiemenrouhetta

Itse juon tuosta smoothiesta vain puolet ja omaan puolikkaaseni laitan tuon 1 rkl mustikka-pellavansiemenrouhetta. Puolikas smoothie on melko pieni välipala joten sen kanssa popsin banaanin. Mies saa toisen smoothie puolikkaan :) 

Protein pudding eli proteiinivanukas on myös oikein hyvä välipala ja kätevä ottaa töihin evääksi. Vanukas tehdään proteiinivanukasjauheesta sekä maidosta. Itse syön tällä htekellä valmistaja Manninen  Nutraceuticals Oy:n proteiinivanukasta, mutta myös Fast on lanseerannut oman vanukasjauheensa. Näitä voin suositella ja makuvaihtoehtojakin löytyy, itsellä tällä hetkellä banaani-toffeevanukasta.

Itselläni löytyy myös yleensä aina kotoa ns. hätävaravälipaloja, laukkuun pakattavaksi. Toimivat tien päällä ja kokouksissa hyvin ja joskus ihan herkkunälkäänkin :) Kuvassa muutama suosikkipatukkani, kaikki eri valmistajilta. Myös tuommoisia käteviä pikkutetroja (trippejä) löytyy, joilla joskus jääkaappia täytän, yhdessä vaiheessa olin kyllä niihin koukussakin :D Ovat nimittäin aikas herkkuja mielestäni ja voin suositella Fastin tetroja! Makuvaihteoehtoja näistä kaikista löytyy :)

Patukoissa makuina Fast giantin minttusuklaa, leaderin lakritsi-salmiakki ja ACKD:n minttusuklaa

Ja yks mun herkkuruoka lopuks kuvattuna! Juuri uunissa tulleet täytetyt kesäkurpitsat, joissa täytteenä jauhelihaa, herkkusieniä, vihreitä oliiveja, salsakastiketta sekä päällä emmental juustoa, namskis!


Ja taas kerran, lopuksi sanon, että muistakaa; 
kropan ja mielen hyvinvointi kulkevat käsikädessä!
Bon apetit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti